Corporate Europe Observatory julkaisi muistion Suuri CETA-huijaus vuoden 2016 marraskuussa. Julkaisu ajoittui keskelle kiivainta CETA-sopimuksen ympärillä vellovaa mediasotaa, juuri ennen CETA-sopimuksen käsittelyä EU-parlamentissa. Koska sopimukseen liittyy hyvin vahvoja taloudellisia intressejä, CETA-sopimusta puoltavassa kampanjoinnissa ei ole kaihdettu häikäilemättömiäkään keinoja. Euroopan komission johtama mainoskampanja sopimuksen puolestaon pääosin perustunut puolitotuuksiin ja osittain jopa virheellisiin väitteisiin.
Suuri CETA-huijaus -julkaisussa pyritään paljastamaan nämä vääristelyt ja käydään ne läpi kohta kohdalta. Komissio on muun muassa väittänyt, että CETA on edistyksellinen sopimus, jossa on vahva ympäristön ja työntekijöiden suoja. On myös väitetty, että CETA:n uudistettu investointituomioistuinjärjestelmä ICS vastaa sopimuksen investointisuojaan ja vanhoihin välimiestribunaaleihin kohdistettuun kritiikkiin. Lisäksi julkisten palvelujen tulevaisuudesta huolestuneita kansalaisia on pyritty rauhoittamaan väittämällä, että sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä hyväksytty niin kutsuttu tulkitseva väline turvaa valtioiden oikeuden säännellä ja järjestää julkisia palveluja haluamallaan tavalla.
Koska näitä samoja väitteitä on toistettu myös suomalaisessa keskustelussa CETA:sta, TTIP-verkosto haluaa tarjota laajemmalle yleisölle mahdollisuuden arvioida niiden kestävyyttä julkaisemalla suomenkielisen käännöksen Suuri CETA-huijaus -muistiosta nyt, kun CETA on tulossa eduskuntaan hyväksyttäväksi. Onko CETA siis edistyksellinen sopimus, joka ylläpitää Euroopan ja Kanadan yhteisiä arvoja, kuten muun muassa EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmström väittää, vai onko se todellisuudessa uhka demokratialle, työntekijöille ja ympäristölle?
Suuri CETA-huijaus -muistio on luettavissa suomeksi oheisesta linkistä: Suuri CETA-huijaus .
Alkuperäinen julkaisu The great CETA swindle löytyy Corporate Europe Observatoryn sivuilta.
Suomenkielisen käännöksen on tehnyt Kerstin Söderholm.