Lehdistötiedote 4.12.2014
Miljoona allekirjoitusta ennätysajassa itseorganisaoituun eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen TTIP ja CETA -sopimuksia vastaan
Vain kahdessa kuukaudessa EU:n ja Yhdysvaltojen välisiä kauppasopimuksia vastustavan itseorganisoidun kansalaisaloitteen on allekirjoittanut miljoona eurooppalaista. Aloitteen on pannut vireille Stop TTIP -koalitio, johon kuuluu yli 320 kansalaisjärjestöä, ammattiliittoa ja kuluttajaorganisaatiota 24:stä EU:n jäsenmaasta.
Aloite vastustaa TTIP ja CETA -sopimuksien varjolla toteutuvaa ennennäkemätötä vallansiirtoa valtioilta kansainvälisille suuryrityksille. Sopimukset uhkaavat viedä valtioilta oikeuden tuottaa ihmisiä ja ympäristöä suojelevaa sääntelyä. Vapaakauppasopimukset sallisivat yhtiöiden haastaa valtioita yritysjuristien muodostamaan välimiesoikeuteen, mikäli ne katsovat valtion lakien ja säädösten heikentävän suuryritysten mahdollisuuksia tehdä voittoa.
Neuvottelut eivät liity yksinomaan kaupan teknisten esteiden poistamisesta, vaan mukana on myös ehdotus sääntely-yhteistyöstä, jonka nojalla kaupallisille toimijoille järjestyisi mahdollisuus sanoa mielipiteensä valmisteilla olevasta laista tai muusta säädöksestä jo ennen kuin lakiehdotus tulee julkiseksi päättäjille tai kansalaisille.
Stop TTIP- kampanjakomitean jäsen John Hilary toteaa: “Stop TTIP on kerännyt yli miljoona allekirjoitusta ennätysajassa. Tämä on erityisen noloa Euroopan komissiolle, joka on toistuvasti pyrkinyt estämään kansalaisia vaikuttamasta tapaan, jolla neuvotteluja käydään sekä siihen, millaiseen tulokseen neuvotteluilla pyritään. Jean-Claude Junckerin tulisi ymmärtää, että vastustus vain kasvaa ja tulee johtamaan kummankin sopimuksen neuvotteluprosessien pysähtymiseen.”
Kesäkuun puolivälissä Stop TTIP -koalitio jätti rekisteröitäväksi hakemuksensa eurooppalaiseksi kansalaisaloitteeksi (ECI), jolla vaadittiin Euroopan komissiota keskeyttämään TTIP-neuvottelut ja jättämään CETA -sopimus allekirjoittamatta. EU:n sääntöjen mukaan yli miljoona allekirjoitusta keränneellä aloitteella Euroopan komissio voidaan velvoittaa harkitsemaan politiikkaansa uudelleen ja järjestämään julkisen kuulemisen EU-parlamentissa. Syyskuun alussa Euroopan komissio kuitenkin kieltäytyi hyväksymästä aloitetta rekisteröitäväksi. Sen jälkeen Stop TTIP -koalitio on jatkanut allekirjoitusten keräämistä omaehtoisesti ja vienyt rekisteröinnin hylkäämispäätöksen Euroopan tuomioistuimen arvioitavaksi.
“Euroopan komissio yrittää epätoivoisesti estää kansalaisia vaikuttamasta mihinkään ja herättämästä kriittistä keskustelua näistä vapaakauppasopimuksista. Emme hyväksy sitä. TTIP ja CETA uhkaavat demokratiaa, työntekijöiden oikeuksia, ympäristöstandardeja ja elintärkeitä julkisia palveluja. Kansalaiset haluavat vaikuttaa näitä koskeviin päätöksiin, ja niinhän heidän pitääkin. Jo miljoona kansalaista sanoo “ei kiitos!” Kuinka monta tarvitaan lisää, ennen kuin Bryssel alkaa kuunnella?”, kysyy kansalaiskomitean jäsen Susan George.
Stop TTIP on ilmoittanut voimistavansa protestiaan tulevien kuukausien aikana. Allekirjoitusten keräämistä jatketaan ja kehitteillä on monenlaisia luovia keinoja sopimusneuvottelujen esillä pitämiseksi. Seuraava tempaus järjestetään jo 10. joulukuuta, jolloin Jean-Claude Juncker täyttää 60 vuotta.
“Erityislahjana toimitamme Junckerille hänen syntymäpäivänään jättikokoisen syntymäpäiväkortin, jossa on miljoonan europpalaisen allekirjoitukset. Ainahan poliitikot kehottavat kansalaisia osallistumaan aktiivisesti Euroopan politiikkaan. Tässä on nyt miljoona kansalaista tehnyt juuri niin. Nähdessään sen valtavan vastustuksen, joka näihin epädemokraattisiin sopimushankkeisiin kohdistuu kautta Euroopan, Junckerin olisi syytä puhaltaa 60-vuotispäivänsä kunniaksi sammuksiin näiden sopimusneuvotteluiden kynttilät. Miljoona allekirjoitusta on vasta alkua. Protestoimme, kunnes TTIP ja CETA ovat historiaa”, komitean jäsen John Hilary sanoo.
Lisätietoa Stop TTIP -kampanjasta osoitteesta: www.stop-ttip.org
YHTEYSTIEDOT
Kansalaisaloitekomitean suomalaisjäsen Otto Kronqvist (otto (at) shakta (piste) fi, 040 5029499)