Seuraava teksti on käännetty suomeksi Kenneth Haarin (CEO) ja Max Bankin (LobbyControl) artikkelista TTIP: Regulations Handcuffed. Käännös julkaistaan lisenssillä Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 3.0 Unported.
Joulukuusta 2013 lähtien kansalaisjärjestöt, sosiaaliset liikkeet ja poliitikot ovat kritisoineet ankarasti Euroopan komission ehdotusta “sääntely-yhteistyöksi” TTIP-sopimuksessa. Tuolloin vuodettiin EU:n positiopaperi (pdf), joka kriitikoiden mukaan osoitti, että komissio oli antamassa suuryrityksille merkittävästi valtaa vaikuttaa tulevaan lainsäädäntöön. Äskettäin vuodetun asiakirjan (pdf) mukaan komissio on pysynyt linjassaan – eikä mikään anna viitteitä siitä, että se olisi ottanut kansalaisyhteiskunnan kritiikkiä huomioon. Edellisessä, joulukuulle 2014 päivätyssä asiakirjassa (pdf), komissio meni vielä pidemmälle, ehdottaen kuntien ja paikallisten viranomaisten liikkumavaran rajoittamista. Vaikka tämä ajatus on kiistelty, eikä mahdollisesti tällä hetkellä ole osa EU:n kantaa, se osoittaa millaisia vaaroja sääntely-yhteistyö voi luoda edustukselliselle demokratialle.
Sääntely-yhteistyön tarkoitus
TTIP-sopimuksen “sääntely-yhteistyö” tarkoittaa prosessia, jolla yhdenmukaistettaisiin olemassa olevaa sääntelyä molemmin puolin Atlanttia. Tällä varmistetaan, että yhdellä puolella tuotetut tavarat voidaan viedä toiselle puolelle ilman ylimääräisiä vaatimuksia. Käytännössä tämä tulisi vaikuttamaan kaikkiin sääntöihin, aina ruokastandardeista kemikaaliturvallisuuteen. Sääntely-yhteistyö toimisikin erittäin strategisena keinona käsitellä joitain kiistanalaisia kysymyksiä vasta siinä vaiheessa, kun TTIP-sopimus on jo allekirjoitettu ja julkinen keskustelu laantunut. Lisäksi se antaisi suuryrityksille laajat mahdollisuudet vaikuttaa tulevaan sääntelyyn.
Tästä huolimatta komissio väittää, että sen ehdotus sääntely-yhteistyötä koskien on vain järkevää keskustelua, jolla on tarkoituksena välttää esimerkiksi lakien kopioimista Atlantin molemmin puolin, ja että yhteistyö ei rajoittaisi lainsäätäjien mahdollisuutta tavoitella julkista etua. Komissio on myös toistuvasti painottanut, etteivät sen ehdotukset antaisi yhtiöiden edustajille erityskohtelua.
Nämä vakuuttelut eivät ole lievittäneet huolia, sillä komission julkaisemien asiakirjojen ja vuodettujen neuvottelutekstien välillä on eroja. Viimeaikaiset tietovuodot EU:n uusista ehdotuksista joulukuulta 2014 ja tammikuulta 2015 eivät ainoastaan varmista kritiikin olevan perusteltua, vaan ne jopa osoittavat, että EU:n neuvottelupositio on joissain kysymyksissä huolestuttavampi kuin kriitikot ovat osanneet kuvitella. Lisäksi siinä missä aiemmin vuodettu asiakirja oli positiopaperi, viimeisimmät asiakirjat ovat tekstiehdotuksia. Näyttää siis siltä, että komission neuvottelijat ovat vahvistaneet kantansa.
Sääntely-yhteistyö on suuryritysten projekti
Sääntely-yhteistyö on vaikuttanut tärkeältä suuryritysten lobbareille molemmin puolin Atlanttia. Vuoden 2012 loppupuolella BusinessEurope ja Yhdysvaltojen kauppakamari istuivat useissa tapaamisissa Euroopan komission kanssa ajamassa ehdotuksiaan (pdf). Niissä sääntely-yhteistyö on ymmärretty lainsäädännön erojen tasoittamiseksi pitkällä tähtäimellä – olivatpa ne sitten ruokastandardeja, kemikaalien hyväksymiskäytäntöjä tai tuotantotapojen sääntöjä.
Yhdenmukaistaminen tapahtuisi useiden toimintojen kautta, joista yksi olisi säädösten kirjoittajien yhteistyö. Sitä mainostetaan ratkaisuna ongelmaan, joka syntyy kun standardien harmonisointi tai säädösten molemminpuolinen tunnustaminen nopealla aikataululla osoittautuu vaikeaksi. Neuvottelijat eivät mahdollisesti ehdi sopia yhteisistä säännöistä ruokastandardien, kemikaalilainsäädännön tai rahoitusmarkkinoiden sääntelyn suhteen neuvottelujen aikana. Sääntely-yhteistyö voisi tarjota yhtiöiden edustajille ja säädösten kirjoittajille mahdollisuuden päästä haluttuun lopputulokseen sen jälkeen, kun sopimus on allekirjoitettu – ilman julkista vastustusta.
Sääntely-yhteistyön on tarkoitus toimia kahdella tasolla: sektoritasolla, josta esimerkkinä kemikaalien hyväksymiskäytännöt, ja horisontaalisella tasolla, joka pätee kaikkiin alueisiin. Aiemmin mainitut yrityslobbausryhmät ovat olleet erityisen aktiivisia muotoillessaan nimenomaan horisontaalisia sääntöjä. Nämä ehdotukset ovat hyvin laajoja, sillä ne kattavat sekä lakeja että sääntelyä.
Mainitut kaksi ryhmää esittelivät tapaamisissa vuonna 2012 (pdf) komissiolle sarjan ehdotuksia, jotka mahdollistaisivat (omien sanojensa mukaan) niiden osallistumisen sääntelyä koskevaan päätöksentekoon (pdf). Ei olekaan yllätys, että vahvat samankaltaisuudet teollisuuden lobbareiden ja komission ehdotuksissa laukaisivat kritiikkivyöryn, jossa vastustettiin elinkeinoelämälle annettavia etuoikeuksia.
Sääntely-yhteistyön “sidosryhmät”
Edellä mainittu ei tarkoita, etteikö sääntely-yhteistyöhön osallistuisi muita ryhmiä. Kun komissio puhuu etujärjestöjen osallistumisesta sääntelyyn liittyviin toimintoihin, se käyttää neutraalia termiä “sidosryhmä”. Termi luonnollisesti viittaa kaikentyyppisiin sidosryhmiin, kuten ammattiliittoihin ja ympäristöjärjestöihin. Jos kuitenkin muistetaan, että ylivoimainen enemmistö Brysselin lobbareista edustaa elinkeinoelämää, käy selväksi että sidosryhmien osallistaminen tarkoittaa käytännössä jälleen uutta väylää yrityslobbareiden poliittisen vaikutusvallan kasvattamiseksi. Aiemmat kokemukset “sidosryhmien” osallistumisesta “sääntely-yhteistyöhön” EU:ssa ja USA:ssa ovat osoittaneet, että usein nämä prosessit ovat avoimia suuryrityksille mutta suljettuja muilta ryhmiltä. Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä: sääntely-yhteistyön tavoitteena on ennen kaikkea edistää kauppaa – ei tukea kuluttajien oikeuksia, kansanterveyttä tai mitään muutakaan yleishyödyllistä tavoitetta.
Euroopan komissio pysyy poterossaan
Sääntely-yhteistyön myötä elinkeinoelämän eturyhmät saisivat työkaluja, joilla ne pääsisivät vaikuttamaan tuleviin lakeihin ja säädöksiin, ja jopa nykyisiin. Kun uusinta tietovuotoa (pdf) luetaan tästä näkökulmasta, havaitaan, ettei muutosta parempaan ole tapahtunut – ehkä jopa päinvastoin. Tämän ehdotuksen ongelmalliset puolet voidaan tiivistää neljään kohtaan:
1. Varhainen varoitus – varhainen lobbaus
Ehdotuksen mukaan yrityksiä tulisi tiedottaa vuosittaisella raportilla uusien säädösten suunnittelusta, ja ne tulisi ottaa mukaan suunnitteluprosessiin. Tätä kutsutaan nyt “varhaiseksi tiedottamiseksi suunnitelluista toimista”, mutta viime aikoihin asti sitä nimitettiin “varhaiseksi varoitukseksi”. Sääntelyä luovan elimen tulisi tarjota yrityslobbareille, joilla on intressejä kyseessä olevaan lainsäädäntöön tai sääntelyyn liittyen, mahdollisuus “antaa panoksensa” prosessiin jo suunnitteluvaiheessa. Tämä panos otettaisiin huomioon, kun ehdotusta viimeistellään (artikla 6). Tämä tarkoittaa, että yritykset voisivat varhaisessa vaiheessa esimerkiksi yrittää estää sääntöjä, joilla kiellettäisiin ruokateollisuutta markkinoimasta myrkyllisiä aineita sisältäviä tuotteita; lakeja, joilla yritettäisiin estää energiayhtiöitä tuhoamasta ilmastoa; tai säädöksiä, joilla taisteltaisiin saastumista vastaan ja suojeltaisiin kuluttajia.
2. Vaikutusarviointi – ei yhtiöille haitallisia sääntöjä
Uudet sääntelytoimet kävisivät läpi “vaikutusarvioinnin”, joka koostuisi kolmesta kysymyksestä (artikla 7, aiemmassa ehdotuksessa jopa seitsemän kysymystä):
- Kuinka lainsäädännöllinen ehdotus suhteutuu kansainvälisiin protokolliin ja sopimuksiin?
- Kuinka toisen osapuolen suunnitellut tai olemassa olevat säännöt on otettu huomioon?
- Mitä vaikutuksia uudella säännöllä on kauppaan tai sijoituksiin?
Nämä kysymykset painottavat ennen kaikkea yritysten intressejä kansalaisten etujen sijaan. Kiitos “varhaisen tiedottamisen” käytännön, yritykset voisivat varmistaa, että niiden tavoitteet näkyvät arvioinnissa. Ja mikäli suunniteltu sääntely näyttäisi yritysten intressien vastaiselta, vaikutusarviointi luultavasti taipuisi kertomaan suunnitelman haitallisista vaikutuksista transatlanttiselle kaupalle.
3. Sääntelyyn liittyvät vaihtokaupat – keskustelut, jotka auttaisivat yrityksiä saamaan tahtonsa läpi
EU:n neuvottelijoiden esittämä malli antaisi suuryrityksille lukuisia välineitä valittaa “kaavailluista tai suunnitelluista sääntelytoimista” sekä tarkastettavana olevista säädöksistä (artiklat 9 ja 10). Sääntelyyn liittyvään vaihtokauppaan turvauduttaisiin etenkin silloin, jos sopimuksen toinen osapuoli olisi tyytymätön ehdotetun säännön vaikutuksiin omien kauppapoliittisten intressiensä näkökulmasta. Kysymyksestä järjestettäisiin keskustelu, ja puolustuskannalla olevan osapuolen olisi taivuttava yhteistyöhön ja oltava valmis vastaamaan kaikkiin esitettyihin kysymyksiin.
Aiemmassa ehdotuksessa, positiopaperissa vuodelta 2013 (pdf), sanottiin selvästi, että tilanteissa joissa EU:n jäsenvaltiot olisivat päättämässä uusista kauppaan vaikuttavista säännöistä, tällainen keskustelu olisi järjestettävä “ongelmien tehokkaaksi ratkomiseksi”. Uudessa ehdotuksessa toistaiseksi sovittu järjestely tällaisia tilanteita varten on jätetty avoimeksi.
4. Sääntely-yhteistyöelin – sääntelijät kuskin penkillä
“Sääntelijät” saisivat avainroolin. Euroopan puolelta tämä tarkoittaa Euroopan komissiota ja USA:n puolelta niin kutsutun Office of Information and Regulatory Affairsin edustajia (joulukuulle 2013 päivätyn positiopaperin mukaan). Koska sekä EU:ssa että USA:ssa sääntelyelimien ja elinkeinoelämän välillä on läheistä yhteistyötä, näiden elimien voimistaminen lisäisi elinkeinoelämän vaikutusvaltaa sääntelypolitiikkaan.
TTIP-sopimuksen sääntely-yhteistyöelimellä (Regulatory co-operation Body, RCB) tulisi olemaan ylin vastuu sääntely-yhteistyöstä, ja yksi sen velvollisuuksista olisi “harkita huolellisesti” elinkeinoelämän ehdotuksia tuleviksi ja nykyisiksi säännöiksi (artikla 15).
Sääntely-yhteistyö ei puuttuisi vain uuteen sääntelyyn, vaan myös olemassa oleviin sääntöihin. “Sääntelyn yhdenmukaistaminen” olisikin todella laaja projekti, ja sääntely-yhteistyöelimen vastuulla olisi varmistaa, että tämä projekti edistyy. Tämä tarkoittaa muun muassa sen varmistamista, että harmonisointia ja molemminpuolista tunnustamista käsitteleviä sääntöjä tuotetaan ja saatetaan voimaan, sekä sellaisten aloitteiden tekemistä, jotka auttaisivat ratkomaan erimielisyyksiä tietyillä tuotannonaloilla. Jälkimmäistä tehdessään RCB voisi käyttää hyväkseen tuloksia sektorikohtaista työryhmistä, jotka komissio on tunnustanut ryhmiksi, joihin yrityksillä on “etuoikeutettu pääsy” (pdf). Yritykset voisivat myös yksinkertaisesti kehittää omia ehdotuksiaan, jotka sääntely-yhteistyöelimen olisi otettava käsittelyyn (artikla 15).
Sääntely-yhteistyöelimen olisi tarkoitus olla voimakas toimija, vaikkakaan se ei voisi yksin käyttää lainsäädäntövaltaa. Ehdotuksessa ei tehdä selvää toimivallan jakoa vaaleilla valittujen elimien ja sääntely-yhteistyöelimen välillä. Tekstissä on vain maininta “yhteisestä ministerielimestä”, jolle sääntely-yhteistyöelin raportoisi.
Vähän rajoituksia
Komissio pyrkii selvästi hyvin kunnianhimoiseen ehdotukseen: sääntely-yhteistyöllä olisi purevuutta, ja se kattaisi laajan alueen lakien ja normien säätämisestä. Ja jos EU:n neuvottelijat saisivat päättää, sääntely-yhteistyö kattaisi jopa kunnallisen ja alueellisen tason. Ehdotuksessaan joulukuulta 2014 (pdf) komissio ehdottaa, että “neuvotteluosapuolet tulevat ponnistelemaan, jotta viranomaiset EU:n jäsenvaltioita ja USA:n osavaltioita alemmilla tasoilla noudattavat tätä sopimuksen kappaletta”. Tämä laajentaisi sääntely-yhteistyön mittakaavaa merkittävästi ja voisi vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun, julkisiin hankintoihin, luonnonvaroihin ja ympäristönsuojeluun paikallisella tasolla.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että jäsenvaltiot eivät ole yhtyneet komission kantaan, ja tämä ehdotus on – ainakin tällä erää – poissa neuvottelupöydältä. Viimeisimmässä asiakirjassa alueellisia viranomaisia käsittelevää tekstiä on karsittu tai pehmennetty merkittävästi. Väitteiden mukaan tämä johtui joidenkin jäsenvaltioiden vastustuksesta.
Sääntely-yhteistyö on uhka demokratialle
Yhteenvetona: sääntely-yhteistyön tulisi saada osakseen mahdollisimman paljon huomiota kansalaisjärjestöiltä, sosiaalisilta liikkeiltä sekä etenkin lainsäätäjiltä, joiden tulevaa vaikutusvaltaa sääntely-yhteistyö rajoittaisi. Nyt julkisesti saatavilla olevat asiakirjat kertovat, että neuvottelijat yrittävät muokata päätöksentekoa tukemaan kauppaa ja sijoituksia, välittämättä edustuksellisen demokratian rakenteista. He tekevät ehdotuksia monimutkaisista menettelytavoista, jotka sopivat yritysten intresseihin. Komissio väittää tiedotteessaan (pdf), että oikeus sääntelyyn julkisen edun nimissä on suojattu, mutta tällä väitteellä ei ole vuotaneen asiakirjan valossa juurikaan pohjaa. Vuotanut asiakirjateksti osoittaa, että TTIP-sopimukseen kaavailtu sääntely-yhteistyö saattaisi jopa vaarantaa oikeuden sääntelyyn myös kunnallisella ja alueellisella tasolla.